Kaupunki joukkoistaa Häkin ja entisen kunnalliskodin käyttösuunnittelun

06.06.2017 klo 00:00
Aiemmin nuorisotalona toiminut Häkki ja kunnalliskotina toiminut kaksikerroksinen puurakennus terveyskeskuksen ovat valitettavasti vailla toimintaa, mutta sisältävät paljon käyttöpotentiaalia. Nyt on aika tehdä asialle jotain yhdessä. Keravan kaupunki kutsuu tilojen käytöstä kiinnostuneet yhdistykset, seurat, järjestöt, yritykset ja kaupunkilaiset suunnittelemaan, mitä tiloissa voisi tehdä ja miten niiden yhteiskäytön voisi järjestää. Tavoitteena on, että tiloihin löydettäisiin parhaiten sopiva yhdistelmä käyttäjiä, joiden yhdessä maksamilla vuokrilla katetaan tilojen käyttökustannukset kuukausittain. Tilat sopivat niin arkipäivä-, ilta- kuin viikonloppukäyttöönkin.

Suunnittelutilaisuus järjestetään 13.6. klo 18.00 - 20.30. Eri käyttäjien tarpeista muodostuu palapeli, joka pyritään kokoamaan yhdessä. Samalla suunnitellaan myös vuokranmaksuperiaatteet ja käytön pelisäännöt. Suunnitteluporukan ehdotus toimii pohjaehdotuksena, kun rakennusten käytön tulevaisuudesta tehdään päätösehdotus. Tilaisuuteen osallistuminen ei sinällään velvoita kaupunki tilojen käytön myöntämiseen eikä osallistujia niiden käyttämiseen, mutta se on loistava tilaisuus tehdä historiallista yhteistyötä ja keksiä yhdessä kaupunkia kehittävä ratkaisu jatkosuunnittelua varten.

Suunnittelutilaisuuteen ilmoittaudutaan etukäteen, jotta pystymme arvioimaan kiinnostuksen määrää ja valitsemaan suunnittelupalaverille sopivasti tilaa. Tilaisuuden aluksi tutustutaan kumpaakin tilaan, jonka jälkeen pidetään suunnittelupalaveri. Tätä ennen ei järjestetä tilojen esittelyjä, eikä käyttöehdotuskuulemisia. Tarkemmat osallistumisohjeet toimitetaan ilmoittautuneille yhteisöille. Ilmoittaudu sähköisesti osoitteessa: https://goo.gl/forms/2XHypBZdmt1UfhP42 viimeistään 9.6.2017. Ilmoittautumislinkki on myös sivulla: www.kerava.fi/ajankohtaista/osallisuus-ja-vuorovaikutus -> asukaskehittäjät

Lisätiedot: Keravan kaupunki, projektipäällikkö Anna Evilä, 040 318 2879, anna.evila@kerava.fi
Keravan kaupunki
Päivitetty 06.06.2017 klo 11:49
Päivitetty 06.06.2017 klo 11:49